Naivismia ja nykytaidetta| Kåira
Home » Taidekritiikki » Millaista taidetta sinä haluaisit katsella?

Millaista taidetta sinä haluaisit katsella?

posted in: Taidekritiikki

Jos saisit ihan itse päättää – millaista taidetta sinä toisit galleriaan?

Tällä viikolla blogissa vierailee taidekriitikko Kerttu-Elvari. Keskustelemme kahdesta tämän kesän taidenäyttelyistä, Iittalan naivistien näyttelystä ja nykytaidenäyttelystä Koivulinnan galleriassa Pukkilassa. Onko naivismissa ja nykytaiteessa kannanottoja ja jos on niin millaisia?

 

KåiraKåira: Ai, kysytkö multa, tuli vähän äkkiä näin iso asia.. niin mitä taidetta minä sinne galleriaan sitten toisin?

Ensiksi tietysti tulee mieleen, että se olisi naivistinen galleria ja sitten yläkerrassa olisi museotilat mihin olisi koottuna naivistisen taiteen helmiä. Mutta kun tätä mietin, niin toisaalta, sinne toiseen siipeen haluaisin laittaa nykytaidetta.

Nykytaidetta!

Kerttu-Elvari| KåiraKerttu-Elvari: (taidekriitikko): Toisit siis sun galleriaan naivismia ja nykytaidetta saman katon alle niin että ne kohtasivat toisensa?

 

Kåira: Joo, just nyt tajusin, että haluaisin nähdä molempia tyylejä. Ja näiden kahden galleriatilan välissä olisi Väligalleria, sellainen siirtymäalue, jossa olisi taidetta, joka ehkä kuuluu jollakin tavalla molempiin kategorioihin ja häilyy niiden välissä. Teoksia, joissa olisi naivistisia piirteitä mutta ehkä kokeilevampi ote ja myös vaikutteita nykytaiteesta. Tämä olisi mun unelma.

 

Kerttu-Elvari: No tästä päästäänkin toiseen asiaan, ja voidaan keskustella tämän kesän näyttelyistä, joissa olemme käyneet, ja joissa kohdattiin sekä naivismia että nykytaidetta. Aloitetaan tutusta, Iittalan naivistit jälleen kerran vanhalla puukoululla, ja kuraattorina tänä kesänä on Hannu Castren, joka valitsi taiteilijat ja suunnitteli ripustuksen. Esittelepä yksi sun teos, jonka Hannu ripusti Iittalaan.

 

Kåira: Tänä kesänä maalasin pyöreitä ja soikeita maalauksia, ennestään tutuista eläinaiheista. Eläimet vaan on niin selkeitä, mutkattomia, vilpittömiä, aitoja hahmoja, joten eläinten parissa vietin aikaa alkuvuodesta pitkät tovit niitä maalatessa. Pyöreä muoto tuo mieleen kiikarin tai kameran, josta voi tarkkailla ikäänkuin toiseen maailmaan, millainen salattu elämä eläimillä on.

Voisin esitellä sarjan ensimmäisen teoksen, jonka nimeksi tuli Mummolehmä.

Mummolehmä| Kåira
Mummolehmä| Kåira| Iittalan naivistit

 

Kåira: Tuossa niityllä on kukkia, ajattelin voikukkia kun maalasin niitä ja liimasin sanomalehdestä tekstipintaa niiden päälle ja paperin kuivuttua hankasin paperin pois ja sinne jäi näkyviin tekstiä peilikuvana. Tätä maalatessa ei ollut vielä koronauutisia ja tätä pandemiatouhua Suomessa mutta kun se tuli päälle ja uutisissa oli jatkuvasti juttuja uusista käänteistä niin aloin katsoa omia maalauksia ja tätäkin sen valossa, kun maailma muuttui ja meidän ihmisten piti muuttaa elämäntapojamme ja mieluiten pysytellä eristyksissä.

 

Kerttu-Elvari: Eli nuo tekstihöytyväpallot alkoi viestittää koronauutisia? 🙂

 

Uutistartuntoja!

Kåira: Kyllä, ne on uutispalloja, jotka levisivät ympäri joka paikkaan. Tavallaan henkisellä tasolla me kaikki saatiin tartunta ja sairaudenpelko vaikutti mieleemme ja käytökseemme. Tämä Mummolehmä varmasti olisi joutunut iän puolesta karanteeniin.

 

Kerttu-Elvari: Hän onkin tuossa yksikseen ja lueskelee uutispalleroita mutta silmälasien läpi. 

Kåira: Sehän se on, että millaiset lasit on päässä, siten asiat näkee. Mummolehmästä näkee, että hän suhtautuu asioihin tyynesti. Muuten itse hommasin rosalinssiset uudet silmälasit juuri ennen kuin korona paukahti päälle. Ehkä mä ennakoin tulevia kovia aikoja, että tähän kohtaan tarvitaan jotakin ruusunpunaista, jolla katsella tulevaisuuteen. Rosat silmälasit| Kåira

 

Kerttu-Elvari: Sun teoksissa onkin nuo päähenkilöt joko yksin tai sitten on jonkinlaista turvaväliä. Siihen vanhaan maailmanaikaan kun sai olla toisia lähellä miten sattui, kätellä ja halailla, nyt se ei enää olekaan sopivaa ja hyväksyttyä. Eiks hieman käy väreet pitkin selkäpiitä kun näkee kuvia joissa ollaan liian lähellä?

Kåira: Kyllä sen huomaa, että valistus on tehnyt tehtävänsä ja uusia normeja on iskostunut päähän. Kaikki lähellä olemiset tuntuvat olevan jotakin kaukaista- sitä ”vanhaa maailmaa".

 

Kerttu-Elvari: Okei, kiitos tästä avauksesta, lempeän Mummolehmän uutisnälkä on selvästi esillä  ja on myös esimerkki siitä,  miten tyynesti voi maailmanmenoon suhtautua. Teoksessa on lempeää kantaaottavuutta.

Mutta jos katsellaan naivistien teoksista lisää tätä kantaaottavuutta. Mitä näit näyttelyssä kun kävit siellä?

 

Näyttelyn läpijuoksu 15 minuutissa

 

Kåira: Se oli pikavisiitti vain sellainen vartin läpijuoksu mutta siinäkin ajassa ehdin nähdä muutamia huomiota herättäviä teoksia. Näitä naivisminäyttelyitä nyt olen nähnyt 2010 vuodesta alkaen eli olen aika monta näyttelyä nähnyt ja monet tutut taiteilijat siellä on vuosi vuoden perästä.  Nyt sitten katselin nopealla silmäyksellä tämän vuoden teoksia ja koetin katsoa, että minkälaista ajankuvaa siellä näkyy, mitä uutta ja tuoretta taiteilijat ovat löytäneet. 

Oli kyllä harmi, että avajaisia ei voitu pitää, niissä tapaa taiteilijoita ja voi keskustella heidän kanssaan ja tavata taiteen ystäviä.

Näyttely pääsi sitten toden teolla käynnistymään vasta kesäkuun puolella ja alkuviikot siinä toukokuun puolella oli varattu yksityisnäytöille ja monet olivat tyytyväisiä kun pääsivät henkilökohtaisesti varatulle näyttelykäynnille ja myös varaaman teoksia.

 

Kerttu-Elvari: Katsotaanpa teoksia ja kohteenamme on Seija Levannon ”Viimeistä viedään” ja Päivi Salmisen ”Se on vähän liian raju”. Nimistäkin jo kuulee, että teoksissa tapahtuu. Myös kuullaan kommentti tämän vuoden julistetaiteilijalta, Pirkko Pullinen-Valtoselta, jonka teos ”Piknik” on Iittalan naivistien näyttelyjulisteessa.

Katsotaan ensin Pirkon maalausta. Teos on kuin herkku, värikäs ja täyteläinen. Mistä tämä teos on tehty, mistä sen ainekset on saatu?

 

Pirkko:  ”Meillä on suvussa tapana kokoontua yhteen ja viettää juhlia, se oli yksi lähtökohta tälle aiheelle. Se, että kuvassa on monenlaisia ihmisiä yhdessä syömässä kuvaa myös meitä naivisteja, meitä on niin monenlaisia.”

Piknik2020_PirkkoPullinenValtonen
Piknik, PirkkoPullinenValtonen

 

Kerttu-Elvari: Se on kyllä hyvä tulkinta naivismista ja naivisteista, miten jokainen on uniikki ja erilainen taiteilijana, jokaisella on oma käsiala, aihepiiri, maailmankatsomus ja silti tämä kesänäyttely kokoaa n. 50 erilaista naivistia saman katon alle ja he tarjoavat katsojalle herkullisen taiteellisen piknik-hetken.

 

Kåira: Kyllä, sitä se kuvaa hienosti ja vertauskuvallisesti. Mun piknikki meni kyllä pikaisella hotkaisulla enkä ehtinyt maistella kaikkia herkkuja mutta aion palata vielä uudelle näyttelykäynnille kun tuo koronakin on helpottanut. 

 

Kerttu-Elvari: Seija Levannon teoksessa otetaan kantaa pölyttäjien tilanteeseen, josta voi tulla ihmiskunnan kohtalonkysymys. Suomalaisille on tuttu Simbergin teos Haavoittunut enkeli ja Seija on maalannut tästä teoksesta pastissin eli uudelleentulkinnan. Siinä aikuisen näköiset kaverit ovat pistäneet päälleen kaasunaamarit ja tuota haavoittunutta pörriäistä kannetaan suojaan ja turvaan. Vai onko tilanne jo menetetty, sitä emme tiedä, näyttää aika autiolta tuo maa, kasveja ei enää olen näkyvissä. Seijan tämän kesän teossarjan päähenkilö on tuo pölyttäjä-pörriäinen.

Seija Levanto|Viimeistä viedään
Seija Levanto|Viimeistä viedään

 

Kåira: Ehkä kuva jo ennakoi tulevaa maskin käyttöä lähikontaktissa, kuvassa voisi olla useampia ihmistä uhkaavia asioita mitä luonnon kautta tulee ihmistä kohti.

Kerttu-Elvari: Kyllä, uhkaava tunnelma syntyy myös alakuloisista väreistä ja tyhjyydestä. Toivottavasti pörriäinen saadaan pelastettua. Teoksessa on vahva kannanotto, mielestäni yllättävän vahva naivistiseen teokseen.

Onko se vähän liian raju?

 

Kåira: Päivi Salmisen teos on kantaaottava toisella tavalla. Teoksessa ollaan punaisten lippujen seurassa ja pari kaveria siinä kumartuu lukemaan banderollin tekstiä, joka on ”Eläköön vallankumous”.

Mun oli pakko kysyä Päiviltä mikä juttu tässä on taustalla. Ja sainkin häneltä lisävalaistusta asiaan.

Päivi Salminen |Se on vähän liian raju
Päivi Salminen |Se on vähän liian raju

 

Päivi Salminen: "... Maalauksesta voi päätellä yhteiskunnallista vakaumustani, mutta päätavoitteeni ei ollut kuvata sitä vaan kuvata merkitykselliseksi ja kutkuttavan koomiseksi kokemani tuokio elämästäni. Maalaus liittyy tilanteeseen, jossa oikean banderollin sijaan mukaan vappumarssille oli tullut vahingossa toinen, teatteriesitykseen kuulunut banderollikäärö. Tuloksena oli niin herkullinen tilanne, että olen itsekseni naureskellut sille lukuisia kertoja ja kertonut juttua siitä monille, ennen kuin sen sitten maalasin. Teoksen nimi "Se on vähän liian raju" on miehen repliikki, jonka hän lausahti tyytymättömänä palauttaessaan kaverinsa kanssa saamansa banderollikäärön.”

 

Omakohtainen elämänkokemus ja muisto

 

Kerttu-Elvari: Usein naivistien teoksissa on taustalla omakohtainen elämänkokemus ja muisto. Punaisen värin intohimoisuus korostuu, kun maalaus muuten on vaalean sävyinen. Päivin teossarja on kokonaisuudessaan vahva sisällöltään, ja olisi ollut mukava kuulla muidenkin teosten lähtökohtia. Teosten nimet viittaavat vahvasti tarinallisuuteen, kuten ”Kun lapsenlapsia ei ole eikä tule1” tai ”Muuttokissojen parvi 2”.

 

Kåira: Näyttelyssä oli muutakin ajankohtaiseen maailmantilanteeseen kantaaottavia teoksia mutta tällä pikakäynnillä en ehtinyt tutkia niitä tarkemmin. Ehkä tuo kantaaottavuus korostui tänä vuonna naivisteillakin?

 

Kerttu-Elvari: Maailmassa tapahtui ja tapahtuu niin mullistavia asioita, että olisi ihme, jos siihen ei reagoitaisi taiteessa. Ja nämä Seijan ja Päivin teokset ovat tehneet vaikutuksen kävijöihin ja molemmat teokset on täplitetty punaisella täplällä eli ne on myyty.

Sitten voitais siirtyä nykytaiteen pariin, mitä nykytaiteen kentällä on tänä kesänä?

 

Kåira: Heinäkuun alussa avattiin galleria Koivulinnassa nykytaidenäyttely, jossa on esillä Jasmin Anoschkin ja Sampsa Sarparanta. Koivulinnan gallerialla on pitkät perinteet fine artin ja nykytaiteen esittelypaikkana ja nykyisin se toimii kesägalleriana, jota kuratoi rennon jämpti Juha-Pekka Ikäheimo.

Näyttelytoiminta alkoi poikkeuksellisesti vasta heinäkuussa ja olimme siellä mieheni kanssa avajaisissa.  En aikaisemmin tuntenut kumpaakaan näistä taiteilijoista Jasmin Anoschkinia ja Sampsa Sarparantaa.

Katso tästä: Näyttelykiertue 2020

 

Mielestäni heidän taiteensa sai uutta ulottuvuutta kun tapasin molemmat taiteilijat siellä ja keskustelin heidän kanssaan.

Näiden taiteilijoiden omat persoonat toivat sellaisen inhimillisen ja persoonallisen sävyn siihen heidän kuvamaailmaansa ja tapaansa hahmottaa tätä maailmaa oman taiteen kautta. Se mun mielestä rikastutti sitä katsomiskokemusta kun tapasin nämä taiteilijat.

 

No mitäs tämä taide nyt on?

 

Kerttu-Elvari: Kyllä, suosittelen käymistä näyttelyjen avajaissa, jos se vain olosuhteiden vuoksi on mahdollista,  ja vaan rohkeasti juttelemaan taiteilijoiden kanssa. He mielellään kuulevat katsojien kommentteja. Tämä oli mielenkiintoinen yhdistelmä tuoda samaan näyttelyyn Jasminin iloiset veistokset ja toisaalta Sampsan hyvin tummansävyset, vähän fotorealismin tyyliset henkilökuvat ja näiden aihemaailmojen välille syntyi jännite.

Kåira: Ja se mitä Sampsa kommentoi, niin hän oli hyvin tyytyväinen tästä yhdistelmästä, että he saivat olla siellä yhdessä. Nämä kaksi taiteilijaa ikään kuin täydensivät toisiaan ja kummankin teokset jotenkin, onko nyt oikea sana tässä, että paranivat toistensa läsnäolosta.  Veistokset ja maalaukset täytti eri tavalla sitä näyttelytilaa.

Jasminin veistokset on aivan aivan vastustamattomia kun ne näkee livenä. Näin niitä aikaisemmin jossakin julkaisussa tai lehdissä kuvana ja ne jätti hiukan sellaista mietintään, että no mitäs tämä taide nyt on? Ja ihmettelin toisaalta sitä, että nämä veistokset olivat saaneet niin suurta suosiota myös ulkomailla.

Skeittaava Bambi|Anoschkin
Skeittaava Bambi|Anoschkin Galleria Koivulinna

Kerttu-Elvari: Voisiko sanoa, että ne veistokset näyttävät kuvissa hyvin viimeistelemättömiltä ja muhkurat siltä aivan kuin ne olisi vain puoliksi valmiita, ja esteettinen muotokieli oli hyvin lapsenomainen. Hänellä on kuitenkin taiteilijan koulutus Kuvataideakatemiassa ja  kaiken takana on erinomainen piirustustaito ja muotojen hallinta.

 

Kåira: Kun nyt näin ne veistokset livenä siellä galleriassa niin ne näyttäytyivät toisenlaisina kun pystyin hahmottamaan sitä teoksien koko massaa ja sitä pintarakennetta ja sitä väriä, joka lasitteiden kautta niihin oli saatu. Myös puuveistoksissa oli värikäs pinta. Se kokemus muuttui toisenlaiseksi ja mä olin aivan myyty kun mä näin ne teokset.  Minä pidin niistä todella paljon.

Tähän toi vielä oman oman lisänsä sitten tämän taiteilijan kanssa keskustelu, hän oli hyvin sympaattinen ja lämmin persoona ja suurenmoiset isot perhosmaiset silmälasit ja semmoinen pussihihainen kaunis mekko - hän jotenkin aivan tulvi semmoista elämän voimaa, energiaa ja iloa ympärilleen.

Mä mietin kotona vielä sitä, että Jasmin on nykytaiteilija ja hänen teoksensa ovat nykytaidetta mutta voisivatko nämä teokset olla naivistisia tai naivistista taidetta tai voisivatko ne olla molempia?

Jos eivät voi olla niin miksi ne ovat sitten nykytaidetta?

Miten tehdä rajanvetoa tyylien välillä?

 

Kerttu-Elvari: Sitä ei voi täysin sitä rajanvetoa tehdä sen perusteella, että katsoo sitä teoksen ulkonaista muotoa, joka näyttää hyvin lapsenomaiselta ja siinä mielessä tulee lähelle naivistista muotokieltä ja tuo esille samantapaista vilpittömyyttä ja iloa ja sellaista spontaanisuutta.

Mutta sitten näissä Jasminin teoksissa on sellainen symbolinen taso millä hän ikään kuin kertoo tästä maailmasta ja olemisesta siinä sellaisella  tasolla se teos niin kun nousee toisenlaisen taiteen piiriin, että mun mielestä se ei sitten enää ole mitään puhdasveristä naivismia sisällöltään ja tunnelmaltaan.

Tavallaan se taiteilijan kyky symboloida tällä omalla taiteellisella ilmaisullaan näkemystään maailmasta ja kokemusta siitä, niin se ei ole sitten enää naivistinen, että siinä mielessä se sitten siirtyy sinne nykytaiteen ja modernin taiteen kentälle. Taiteilija on luonut oman kuvallisen kielen ja kieliopin ja haastaa katsojaa lukemaan teosta ja löytämään yhteisen kielen.

 

...ja tästä tulee toinen jalka ja...

 

Kåira: Kotona vielä jäin miettimään sitä, että ne mikä niissä Jasminin teoksissa on sellaista, mikä tekee niistä niin niin valloittavia tai vangitsevia?

Keraamisessa veistoksissa pintaa ei olltu siloteltu niinku täysin ja vedetty niitä muotoja linjakkaiksi vaan niissä näkyy jotenkin se tekemisen jälki, ja semmoinen iloinen saven leipomisen tuntuu, että tähän minä nyt tätä savea pistän ja tähän tästä tulee nyt jalka ja tästä tulee toinen jalka ja tästä tulee korva ja tuleekin suurempi tästä korvasta ja nyt mä taputtelen sille tuon selän tossa ja ehkä teen sille hännäkin…

 Se sellainen niinkuin kosketuksen jälki, se oli uskallettu jättää näkyviin.

 

Kerttu-Elvari: Jasmin sanookin eräässä haastattelussa, että hän tavoittelee olennon sielua eikä päätä ennakkoon millainen siitä pitäisi tulla.

Se, että hän on saanut taidekoulutusta, näkyy myös taituruudessa tehdä käsinrakentaen savesta näin isoja muotoja, se vaatii sitten sellaista osaamista ja nämä teokset on lasitettu värikkäillä lasitteilla, jotka on hyvin pastellisävyisiä ja hän käyttää hyvin monipuolisesti tätä sävymaailmaa eikä pelkästään yhtä tai kahta sävyä.

Näistä tulee katsojaa kohti semmoinen vastaansanomaton rohkeus näyttää se teos just sellaisena kuin haluaa.

Teoksissa on jotakin tuttua?

 

Kåira: Kyllä, se lähelle tuleminen oli vahva kokemus. Se sellainen vilpitön kupliva ilo ja elämään kiinnittyminen, lähelle tuleminen, johtuuko se siitä, että teoksissa on jotakin tuttua?  Se teos tulee lähelle ja se ihan mykistää täysin, että jollakin on rohkeutta ja kykyä tuoda tämmönen teos esille.

Näistä teoksista tulee mielikuva semmoisesta lapsen lelusta, jolla on leikitty paljon ja sen kanssa vietetty aikaa ja se on muhkurainen ja vähän rispaantunut ja tuo värikin on hiukan haalistunut.

Paljon leikitty lapsena | MirKatti
Paljon leikitty lapsena | MirKatti

 

Siihen on heijastettu paljon tunteita ja se on ollut mukana ilossa ja surun päivinä ja sille on kerrottu monia salaisuuksia.  Uskoisin, että jokaisella ihmisellä on ollut joku sellainen lelu tai rätti, joka on ollut hyvin tärkeä ja sellainen turva siellä lapsuudessa.

 Niin näistä veistoksista tulee mieleen muistoja sellaisesta, että ne on semmoisia lapsen uskottuja hahmoja, joille kerrotaan ne kaikki huolet ja itketään itkut sen turkkiin ja muuta eli se on jotenkin hämmentävä kokemus kun se tulvahtaa mieleen yhtäkkiä ja odottamatta kun näkee näitä Jasminin teoksia.

 

Kerttu-Elvari: Jasminin teosten nimeäminen on myös hersyvää ja tässä iloittelussa hän tulee samalle tontille naivistien kanssa. Nimenä on esim. ” Pusuhuuli hotdog ankan jaloilla” tai ”Keltarokko hippo”  tai ”Skeittaava bambi” ja viimeksi mainitun hintalappu on 4 tonnia. Eli hinnoittelussa näkyy ammattimaisesti taiteellaan elävän taiteilijan hintaluokka.

Toinen taiteilija Sampsa Sarparanta oli sitten pimeän maailmoissa. Juttelit siitä hänen kanssaan.

...ei ihmeemmin mieti sitä vaan tekee ja maalaa

 

Kåira: Joo, kyselin tästä hänen aihemaailmasta, ja hän totesi että tämän tyylistä hän on tehnyt viimeaikoina ja että ei ihmeemmin mieti sitä vaan tekee ja maalaa. Kyselin, että onko hän tarkoituksella jättänyt luonnollisen auringonvalon pois näistä teoksista, kun useissa teoksissa on keinotekoinen valo ja valaistus. Mutta hän ei ollut tietoisesti tehnyt sitä valintaa eikä laittanut asiaa merkille. Eräässä haastattelussa Sampsa sanoo aiheistaan: ” Hänen mukaansa nykyteini-ikää ja korona-aikaa yhdistävät eristäytyminen ja sosiaalinen media. Some on asia, jota Sarparanta kritisoi voimakkaasti.” (Kouvolan sanomat 9.7.2020)

 

Annamulletotuus |sampsasarparanta
Annamulletotuus |Sampsa Sarparanta

Kerttu-Elvari: Teoksissa on lapsia ja nuoria kuvattuna yksin erilaisissa olosuhteissa.  He ovat syntyneet tähän maailmaan ja ovat tämän maailman tapahtumien ja tilanteiden armoilla ja siellä etsivät sitä omaa paikkaansa olla siellä. Teosten niminä on mm. ”Anna mulle totuus”, ”Lisää onnellisuutta” tai ”Huominen on huomenna”.

Teoksista jotenkin välittyy uhmaa ja jonkinlaista tuskaa tai hätää olla tässä maailmassa. Me jokainen ollaan tässä maailmassa lopulta yksin, niin sellainen yksin oleminen nousi esille.

Teoksessa saattaa olla tosiaan vaan se yksi ihmishahmo ja sitten sitten iso pinta upottavana maailmana, ja se hahmo sitten etsii väylän eteenpäin ja valoon ja jonkinlaista reittiä ulos siitä eksyksissä olemisesta kun kun ei tiedä mihin suunnistaa, minkä valon johtamana sitten katsoa asioita ja maailmaa.

Hyvin vahvasti kantaaottavia nämä teokset 

 

Kåira: Katsoin Sampsan teoksia läheltä ja muutaman metrin päästä ja huomasin, että hän ei pyri täydelliseen fotorealismiin vaan antaa sivellintyöskentelyn näkyä ja se jotenkin särkee illuusion, kuva ei olekaan peilikuva tai kuva maailmasta valokuvan kaltaisesti vaan taiteilijan luoma illuusio, joka hajoaa kuin uni katoaa herätessä. Vaikea sanallisesti kuvailla sitä kokemusta ja jännitettä teoksen edessä. Hyvin vahvasti kantaaottavia mielestäni nämä teokset ovat ja kuvastelevat nuorten ja lasten tuntoja elää nykymaailmassa.

Mun mielestä kantaaottavuus näissä teoksissa menee jo sille rajalle, että haluaako tällaista kuvamaailma katsoa pidempään. Tämä on mun henkilökohtainen tuntemus ja mielipide. 

 

Kerttu-Elvari: Tässä oli nyt käyty syvässä päässä ja matalassa päässä kantaaottavuuden suhteen. Eli taide voi olla vahvasti ja raadollisestikin kantaaottavaa tai teos voi ottaa kantaa mutta se ei tule suurella draivilla tai teos näyttää olevan täysin vailla mitään kannanottoa.

Mutta minun mielestäni taide on aina kantaaottavaa, sekin teos, joka äkkivilkaisulla ei ota kantaa ja herätä mitään vastakkainasettelua tai kysymystä. Tässä on mielestäni kyse siitä, jaksaako katsoja paneutua teokseen pintaa syvemmälle vai onko hän laiska herättelemään omia ajatuksiaan ja painelee nopsaan seuraavaa teosta kohti.

 

Kåira: Minua kiehtoo nykytaide ja jotenkin se, että saisin naivistiseenkin teokseen isomman volttimäärän ladattua. Toisaalta tajuan näiden maailmojen erilaiset totuudet ja sen, että nykytaide ja naivismi voivat kohdata mutta eivät muuttua toisikseen. Seuraan innokkaasti kaikkea taidemaailmassa tapahtuvaa, mitä tehdään ja millä keinoilla.

Mielestäni olisi hienoa, jos taiteen instituutioissa olisi sellaista uteliaisuutta toisin maalaavia kohtaan, että voisimme kohdata toisiamme ja toistemme taiteita ja näin uudistaa omaa sisältöämme. Kukin toki voi sen tehdä yksilötasolla nytkin.

 

Kerttu-Elvari: Taiteilija on paljon vartijana luodessaan teoksiaan ja niiden sisältöjä, ne voivat antaa monille katsojille elämänsisältöä ja henkistä rikkautta ja laajentavat ihmisen katsomusta maailmasta. Jokainen katsoja ottaa kantaa teokseen eri tavalla, ja ymmärtää teoksen sisällön ja viittaukset omasta elämästään käsin.

 

Tästä pääset katsomaan Iittalan naivistien sivuja

Tästä pääset katsomaan Galleria Koivulinnan sivuja